In English

Uuhkalinnun mailla – Siikalahden kesää

Blogi

Luontotaidetapahtuma Siikalahdella 25.5.2013

Luontotaiteen ystävien tapaaminen järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Siikalahdella. Jokainen luonnon ikuistamisesta tai taiteilijoiden työn seuraamisesta kiinnostunut voi tulla mukaan. Siikalahden luontoa voi ikuistaa maalaten, piirtäen, muovaillen tai vaikkapa valokuvaten.  Alustajina toimivat Hanna Aalto, Pirjo Tikkinen ja Marjaana Tykkyläinen.

Ohjelma:

Kokoontuminen luontotuvalla klo 10.00

Taiteilijat pitävät vuorollaan esittelyjä eri aiheista. Aiheet ja aikataulut ovat esillä luontotuvalla.

Tämän jälkeen vapaata taiteilua yksin tai yhdessä.

nokipannukahvitarjoilu ja opastusta lintutornilla klo 15.00 asti.

Hanna Aalto Hangon Gloskärillä 22.9.2007.

kuva: Jari Kostet

Ota mukaasi sään mukainen varustus, käyttämäsi välineet ja pientä evästä. Retkijakkarasta ja kiikarista tai kaukoputkesta on varmasti iloa.

Avajaiset Savonlinnan maakuntamuseossa Riihisaaressa

Torstaina 16.5. kokoonnuttiin juhlimaan Siikalahden lintujärveä. Suuri joukko Siikalahden ja taiteilijoiden ystäviä saapui Riihisaareen Savonlinnan maakuntamuseoon Uuhkalinnun mailla – Siikalahden kesää – näyttelyn avajaisiin. 

Riihisaari museo

Museo on rakennettu upeaan 150- vuotta vanhaan kruunun viljavarastoon. Paksut tiiliseinät ja käsin aikanaan veistetyt hirret tuovat tunnelmaa.

Hanna Aalto, Pirjo Tikkinen, Marjaana tykkyläinen

Taiteilijat Hanna Aalto, Pirjo Tikkinen ja Marjaana Tykkyläinen.

valmisteluja

Viimehetken valmistelut ennen avajaisten alkua.

Löysin linnun

Löysin linnun aamulenkilläni.  Se makasi tiheässä rantapajukossa ruhjoutuneena, niskat nurin.  Joku oli syönyt sen ruumiista takaosan.  Eilen se vielä ui järvellä ja oli lähdössä talveksi pois täältä, etelämmäs.  Jälkien perusteella se oli paennut ahdistelijaansa. Ehkä kettu tai supikoira oli sen sitten ajanut tiheikköön, jossa se ei ollut pystynyt puolustautumaan. Ehkä se oli ollut jo alun perinkin liian vanha, väsynyt tai sairas paetakseen.

Lintu täytyy preparoida, että se säilyy.  Irrotan siivet ja hautaan muun ruumiin. Maasta olet sinä tullut ja sinne tulee sinun jälleen palata.  Luonnon kiertokulku jatkuu.

Mietin miten tästä eteenpäin? Installaatio on luonteva tapa kertoa enemmän. On tärkeätä saada fyysinen kosketus materiaaliin. Teen siivistä kipsimuotit, joiden avulla pystyn toistamaan samaa siipi-aihiota moneen kertaan. Siivet päätyvät muun ruumiin kanssa samaan hautaan.

kipsimuotit

Päädyn käyttämään työssäni paperisavea.  Paperin kuidut tekevät savi-massasta kestävämpää ja plastisempaa, jolloin muottiin painettuna savikerros voidaan jättää hyvin ohueksi.  Lisäksi paperisaven kutistuvuus on pienempi, kuin perussaven. Paperin osuus massasta on noin 30 %. Kappaleet liitetään toisiinsa nahkakuivina paperisavilietteellä.  Nahkakuiva savi on vielä kosteaa, mutta silti niin jäykkää, että säilyttää käsiteltäessä muotonsa.

nahkakuivasiipi

Esineiden tulee olla täysin kuivia ennen raakapolttoon latomista. Kun savityö on kuivunut kokonaan (se sisältää kosteutta saman verran kuin ympäröivä ilma), se poltetaan raakapoltossa. Poltettaessa paperi palaa pois ja veistoksesta tulee kokoonsa nähden kevyt. Käytän korkean polton paperisavea CT234, jonka polttolämpöväli on 1000 – 1280 °C sekä posliinipaperisavea, joka sisältää pellavakuitua ja soveltuu kaulittaviin töihin sekä käsin rakentamiseen ja veistoksiin. Polttolämpötila 1220 – 1280 °C.

Tarkoitukseni on jättää siipiveistokset lasittamatta, siis mattapintaisiksi.

siivet

Olen työskennellessäni miettinyt, miksi minulle ei riitä yhden linnun muotokuva?  Miksi minun on installoitava aihe, tehtävä siipiä kymmenkertainen määrä? Uskoakseni toivon näin voivani kokonaisvaltaisemmin välittää kokemukseni ajan kulumisesta, lähdöstä, paluusta ja uusiutumisesta.  Keramiikan käyttö materiaalina pohjautuu sekin luontokokemukseen: savi on rapautunutta kallioperää, jonka eroosio, joet ja jääkauden vesimassat ovat kuljettaneet alaville alueille. Maasta saamme savea. Poltettuna se muuttuu keramiikaksi, luonnon kiertokulkua sekin.

siivet_inst

Teokseni on märästä maasta; savesta, ilman ja tulen avulla aikaansaatu vahvaksi – pysyväksi muuttunut hetki.

PT

Laurilta (10.8.) laumaan, pertulta (24.8.) peräti pois

Vanhalla kansalla oli monia lintuihin liittyviä sananparsia. Varista odotettiin ensin saapuvaksi: ”Jos ei miestä(varista) maariana, sano miestä menneheksi.” Tunnetuin lorun on varmaan: ” Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään.”

Lapsuuden maalaismaisemassa muuttolinnuista odotetuimpia olivat kottaraiset (Sturnus vulgaris). Niiden upeasti sinimustana välkehtivä, valkopilkkuinen höyhenpuku ja vaihteleva viheltely pesäpöntön suulla sykähdytti. Taitavan matkijan laulusta kuulee tervehdyksen muuttomatkoilta tarttuneista äänistä. Kerrotaan erään kottaraisen oppineen niin tarkoin matkimaan jalkapallotuomarin pillin vihellystä, että pelit oli siirrettävä toisella paikkakunnalla pelattaviksi.

Pesäpöntön sisustukseksi kelpaavat lehtien ja olkien lisäksi eläinten karvat.

Syysmuutolle kerääntyvät parvet yöpyvät tuhatpäisinä parvina järvien rantakaislikoissa.

Karjatalouden taantumisen myötä kottaraisetkin tuntuivat hävinneen. Suuri syy niiden vähenemiseen lienee kuitenkin ollut ihmisen hävitystoimet niiden muuttomatkan aikana.

Nykyään kottaraisia taas näkee pieninä ryhminä peltomaisemassa. Missä lehmä siellä täplätakki kärpästen ja matojen kimpussa. Kotieläinten karvanlähtö ajoittuu sopivasti lintujen pesänsisustus aikaan. Neuvokkaimmat siivekkäät käyvät nyhtämässä pohjavillaa suoraan nelijalkaisten päältä.

MT

Kottaraiset